Päivitetty 17.10.2012
MTV3, 2. joulukuuta 2000 (huomaa myös tekstiin upotetut linkit):
Perussuomalaisten Soini kokoaa uutta puoluetta
02.12.2000 09:13
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.
— Jos sellaista ei synny, olen epäonnistunut. Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.
Soinin mielestä oikeistopopulismin niputtaminen samaan nippuun rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kanssa on "liian helppo selitys". Hänen mukaansa Jörg Haiderin puolueen menestys Itävallassa ja Carl Hagenin Edistyspuolueen suosio Norjassa eivät johdu niiden ulkomaalaisvastaisuudesta tai äärioikeistolaisuudesta, vaan kyvystä puhua kansan kieltä.
Soini sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että Perussuomalainen puolue voisi olla uuden oikeistopuolueen alkio. Soini vaihtaisi puolueen nimen edistyspuolueeksi ja asemoisi sen poliittisesti uudelleen "keskustan ja kokoomuksen väliin".
Soini kiertää parhaillaan maata käännyttämässä ensin omaa puolueväkeään uuden puolueen kannalle. Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa.
— Kun löytyisi oikea mies, puolueen kannatus nousisi nopeasti tuollaiseen 10 prosenttiin, Soini uskoo.
(Ks. m. "Soini kehitteli Perussuomalaisten tilalle oikeistosiipeä" MTV3, 19.4.2011.)
"Oikeaa miestä" tai "profeetallista johtajaa" ei löytynyt eikä Soinin kaavailemaa Edistyspuoluetta syntynyt. Perussuomalaiset-puolue on edelleen olemassa ja Soini on sen puheenjohtaja. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?
Soinin puoluehanke osoittanee, että hän on tahtonut viedä Perussuomalaisia SMP:läisestä taustastaan lähemmäs eurooppalaisia oikeistopopulistisia ja maahanmuuttovastaisiksi profiloituneita puolueita. Hänen ideansa kannatuksen nostamisesta tällä tavalla kertonee myös, että ns. sisulaissiiven (Halla-aho, Immonen, Hirvisaari, Kunnollisvaalit-blogissa esitelty aktiivi Lahtinen ja Suomen Sisusta taannoin imagosyistä eronneet Turkkila ja Eerola) asemalla puolueessa ja ehdokkuudella eri vaaleissa on takanaan Soinin vankka ja laskelmoitu tuki.
Äärikansallimielisen Suomen Sisu -järjestön periaateohjelma, joka jäsenten tulee hyväksyä, on avoimen fasistinen. Timo Soini on hyväksynyt Suomen Sisun jäsenten toiminnan puolueessa, pessyt kätensä sen toimista tietämättömyyteen vedoten mutta rankaisten ajoittain kevyesti sen jäseniä näiden syyllistyttyä esim. kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Soinin suunnitteleman oikeistopuolueen "veljespuolueista" tai esikuvista, Norjan Edistyspuolueesta (Fremskrittpartiet, FrP) ja Itävallan Vapauspuolueesta (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ), ks. esim. seuraavat:
- Sentrooppa-Santra: "Koukkunokka ja kalvosinnapit" — terävä analyysi Haiderin jälkeisestä FPÖ:stä.
- Le Monde diplomatique Haiderin FPÖ:stä, englanniksi: "The FPÖ is home to a number of former Nazis. They have been allowed to pursue their political careers unmolested, because in Austria, as in Belgium and Alsace, there has never been any real attempt at denazification, and the case of Kurt Waldheim was by no means exceptional. Haider paved the way for his rise to the party’s leadership through behind-the-scenes deals with various groups, including the neo-Nazis. His father had been an NCO in the Storm Troopers as early as 1930 and his mother led a Nazi women’s organisation. On 14 September 1986 a section of exuberant party delegates greeted his victory with cries of Sieg Heil."
- US 26.7.2011: "Euroopassa kuohuu – myös Suomi tapetilla". Lainaus: "Talouslehti Financial Times kirjoittaa, että Skandinaviassa vaikuttaa 'ongelmallisempi äärireuna'. Jutussa Norjan Edistyspuolueen johtaja Siv Jensen vakuuttaa, että hänen puolueensa on maltillisempi kuin esimerkiksi perussuomalaiset tai Ruotsin Ruotsidemokraatit. Norjan verilöylystä epäilty Anders Behring Breivik on kuulunut Norjan Edistyspuolueeseen vuosina 1999–2006."
- Norjan Edistyspuolueesta Wikipediassa: "Alkuaikoina FrP oli populistinen minipuolue, joka kamppaili eduskuntapaikoista äänikynnyksen alarajoilla, eikä onnistunut herättämään suurempaa äänestäjien huomiota. Tilanne muuttui merkittävästi kunnallis- ja lääninhallintovaaleissa 1987, jolloin Hagen käytti niin sanottua Mustafa-kirjettä, jonka hän luki ääneen mediassa osoittaakseen siirtolaisten pahantahtoisuuden ja vaarallisuuden norjalaiselle yhteiskunnalle. Kirjeessä kerrottiin, kuinka muslimiryhmittymä tahtoisi muuttaa Norjan islamilaiseksi valtioksi ja kirkot muutettaisiin moskeijoiksi. Hagen julisti: 'Turvapaikanhakijat ovat valtaamassa isänmaamme.' Kirje osoittautui myöhemmin väärennökseksi. FrP kolminkertaisti kannatuksensa. Siirtolaispolitiikasta tuli eräs puolueen tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita."
"Kyllä reki varsan kolaa", sanoi Timo Soini. Ellei varsa rekeä.
Katso myös esim. nämä uutisartikkelit:
- "Soini HBL:lle: Rasistit eivät pääse kunnallisvaaleihin" (HS 22.2.2012).
- "Soini: Rasistdömda sparkas ur partiet" (HBL 17.2.2009).
- "Soinis kovändning" (HBL 9.6.2012)
- "Timo Soini: Meillä ei ole yhtään rasistia listoilla" (Nelonen 20.4.2011)
Päivitys 17.10.2012
Ks. m. Reija Härkönen: "Soini haluaa, mutta ei halua vastaanottaa pakolaisia" (US Puheenvuoro 17.10.2012)